Facebook post by Bc Sisu

BC Sisun miehet päättivät tämän vuoden mallikkaasti kaataen Uraboysin 94-65 (42-29) lukemin. BC Sisun miesten edustusjoukkue esitti kauden parastaan kotiottelussa Uraboysia vastaan. Ensimmäinen neljännes oli vielä hieman takkuista puolustamisen suhteen, kun vierailijat roikkuivat Sisun kyydissä sitkeästi koko neljänneksen ja nousivat vielä 19-21 johtoon ensimmäisen neljänneksen päätteeksi. Ottelun käännekohdaksi muodostui toinen neljännes. Porilaiset tiukensivat puolustusotettaan ja myöskin levypallot alkoivat jäädä kotijoukkueen haltuun. Kaarinasta tulleet nuoret pelurit saivat tehtyä vain 8 pistettä toiseen neljännekseen ja Sisun onnistuessa myös hyökkäyspäässä, niin Sisu siirtyi tauolle 42-29 johdossa. Ottelun kolmas neljännes sujui samaa kaava käyttäen. Sisu sai paljon onnistumisia hyökkäyspäässä ja puolustus oli sen verran hyvää tasoa, että porilaisten johto kasvoi kokoajan. Sisu vei kolmannes neljänneksen nimiinsä 26-18 ja oli jo turvallisen tuntuisen 21 pisteen johdossa. Viimeinen neljännes ei tuonut muutosta pelin kulkuun, vaan Sisu vei myös tämänkin neljänneksen nimiinsä 26-18 lukemin ja voitti koko ottelun 94-65 lukemin. Ihan parasta nippuaan ei porilaiset saaneet sairastelujen vuoksi tänään kasaan, mutta se ei menoa haitannut. Jokainen peluri tuntui nauttivan suurentuneesta vastuustaan ja valmentajan "huutoon" vastattiin !! Ottelun suurimman roolin varasti Arttu Grandell. Mies johti peli hienosti ja teki siinä ohella 12 pistettä. Päähuomion Arttu kuitenkin ansaitsee puolustuspäästä. Mies otti vastustajan vaarallisempiin kuuluneen Leo Raivosen pihteihinsä ja pimensi miehen lähes täysin !! Hyökkäyspäässä Sisun kaksikon Mikko Kuusiluoma-Roope Kinnusen yhteistyö alkaa sujua vaan entistäkin paremmin. Molemmat miehet tekivät 28 pistettä ja välillä tuntui, että kaarinalaiset tiedä miten miehiä voisi saada kuriin. Myös Heikki Ilo nosti pelin tasoaan rutkasti. Mies teki 17 pistettä ja puolusti hyvin. Jyrki Nieminen touhusi tutusti takamiehen roolissa ja hänen saldokseen tuli tänään 7 pistettä. Perttulan Vellu teki korin ja antoi Kinnuselle tärkeitä huiliminuutteja. Sisu päättää tämän vuoden pelit ensiviikonloppuna Salossa, jossa vastaan asettuu Salon Toverit.