Facebook post by Bc Sisu

Raips pommitti Sisun nurin Raisiossa. Sisun matka sarjajohtaja Raipsin vieraaksi alkoi lupaavasti. Heikki Ilo saapui lähtöpaikalle etuajassa !! Positiivista oli myöskin se, että matkaan saatiin 10 peluria. Siihen positiiviset asiat sitten loppuivatkin. Bussifirma oli unohtanut koko vieraspelimme ja niinpä alkuveryttely jäi vallan tekemättä ja Raisioon saavuttiin myöhässä. Raips siirtyi heti ottelun alussa keulapaikalle, eikä luopunut siitä enää koko ottelun aikana. Ensimmäinen aikalisä oli pakko ottaa muutaman minuutin pelaamisen jälkeen, kun kotijoukkue karkasi 13-5 johtoon. Se ei paljoa auttanut, vaan Raips jatkoi hyviä otteitaan ja voitti ensimmäisen neljänneksen 27-18 lukemin. Toisen neljänneksen alkuun Sisu esitti ottelun parasta antiaan. Raips sai tehtyä vain 2 pistettä ensimmäiseen 3 minuutiin. Vaikeuksia oli myös porilaisilla korin teossa ja tilanteen 27-20 jälkeen oli raisiolaisten vuoro näyttää parasta osaamistaan. Joukkue pisti palloa pussiin läheltä ja kaukaa ja vei neljänneksen 24-9 numeroin. Kolmas neljännes jatkui tutulla tahdilla. Raips vei ja Sisu vikisi. Neljännes meni jälleen kotijoukkueelle, nyt 28-20 lukemin. Viimeinen neljännes oli enää kosmetiikkaa, kun eroa oli jo kertynyt yli 30 pistettä. Sisu vihdoinkin malttoi hyökätä järkevästi. Pallo kulki mieheltä miehelle ja tuloksena oli korkein pistemäärä (21p) koko ottelun neljänneksistä. Se toki on laiha lohtu, kun kotijoukkue teki taas Sisua enemmän pisteitä (28p). Puolustus ei toiminut tänään yhtään. 1vs1 tilanteet hävittiin liian helposti. Heittäjiä ei puolustettu tarpeeksi läheltä, vaan Raips-pelaajat saivat tehdä 15 kpl kolmen pisteen koreja. Sulkeminen unohtui liian usein ja Raips otti uskomattoman paljon hyökkäyspään levypalloja. Omassa hyökkäyspäässä taasen sorruttiin liian usein nopeaan ratkaisuun, eikä päästy haastamaan kunnolla raisiolaisten puolustusta. Myös harhasyöttöjen määrä oli liian korkea. Siinä muutama syy, miksi Raips sai tänään porilaiset näyttämään todella huonoilta. Mikko Kuusiluoma oli Sisun paras pistemies 19 pisteellään. Lauri Kivinen ja Markus Kumpula tekivät molemmat 14 pistettä.Jyrki Nieminen ja Arttu Grandell tekivät 6 pistettä mieheen, Riku Lehto 4 pistettä, Roope Kinnunen 3 pistettä, Heikki Ilo 2 pistettä ja Mikko Uusitalo yhden pisteen. Ensi viikonloppuna Sisun kausi jatkuu kotiottelulla Pyrintö jr vastaan.